fbpx

Uusiutuvan energian ratkaisut ovat kestävä tapa laskea energiahintoja ja rakentaa kilpailukykyä!

Eurooppa on luisumassa lähihistorian suurimpaan energiakriisiin. Energian riittävyyden ja hintojen nousun haasteet tulemme kohtaamaan täysimääräisesti syksyn ja talven aikana. Samaan aikaan joudumme tekemään työtä fossiilisista ja venäjältä tuotavien raaka-aineiden luopumisen eteen. 

Uusiutuvat energiamuodot ovat tie energiaomavaraisuuteen ja kestävä tapa laskea energiahintoja. On helppo mieltää, että uusiutuvien energialähteiden kuten auringon, tuulen, veden ja ilman hyödyntäminen on tulevaisuutta. Raaka-aine on uusiutuvaa ja vieläpä sangen usein ilmaista. Esimerkiksi maalämpöjärjestelmän tuottama lämpö tuotetaan hyötysuhteella neljä, lämmön pääasiallisen lähteen ollessa kallioon varautunutta lämpöenergiaa.

Yhteiskunnan valmius siirtyä uusiutuviin energiamuotoihin on parempi kuin koskaan. Teimme keväällä asukastutkimuksen, jossa kysyttiin kuinka Aitoenergian maalämpöpalvelu vaikutti heidän hankintapäätökseen. Yli 70% vastanneista kertovat maalämpöpalvelun tukeneen asunnon hankinta päätöstä. Pitkän lämmitys-sitoumuksen hyödyistä asukkaat arvostavat eniten palvelun ekologisuutta ja kattavaa sisältöä. Lisäksi asukkaat uskovat lämmitysmuodon nostavan asunnon arvoa. 

Vastataksemme kysyntään ja rakennusliikkeiden tarpeisiin olemme kehittäneet Vihreän siirtymän -kumppanuusohjelman. Sen avulla tuomme osaamisemme rakennusliikkeiden käyttöön jo hankkeiden alkuvaiheessa. Sitoumuksemme on tehdä kumppanuusasiakkaille veloituksetta maalämmön toteutettavuus-selvitys sekä tukemaan maalämmön käyttöönottamista.

Tämän artikkelin on kirjoittanut Aitoenergian toimitusjohtaja Tuomas Humalajoki (050 571 4041).