Avara kehittää kiinteistöjään ympäristöystävällisemmäksi maalämpöpalvelulla. Yhtiö on sopinut Aitoenergian kanssa yhteistyöstä, jonka tavoitteena on pienentää kiinteistöjen kustannuksia sekä ympäristövaikutuksia. Ensimmäisessä vaiheessa maalämpöpalvelu otetaan käyttöön neljässä pääkaupunkiseudun kiinteistössä.

Avaralle tärkeimmät syyt valita uudenlainen tapa hankkia lämpöä olivat pienentyvät päästöt, säästöt lämmitysenergiassa sekä palvelun helppous.

Etsimme jatkuvasti uusia keinoja kiinteistökantamme energiatehokkuuden parantamiseksi taloudellisesti kannattavalla tavalla. Avaralle on ensisijaisen tärkeää, että valitut ratkaisut keventävät asumisen ilmastokuormaa, säästävät kustannuksia ja ovat pitkäjänteisesti kestäviä. Maalämmön käyttöön ottaminen palveluna mahdollistaa tämän kaiken ilman suuria kertainvestointeja, Avaran liiketoimintajohtaja Tuomas Rantsi kertoo.Avaran liiketoimintajohtaja Tuomas Rantsi kertoo.

Kohteissa vaihdetaan kaukolämpö maalämpöön vuoden 2023 loppuun mennessä. Avaimet käteen -toimituksessa Aitoenergia vastaa esimerkiksi järjestelmien mitoituksista, suunnittelusta, taloteknisistä töistä sekä asukastiedottamisesta. Aitoenergian käyttämä sähköenergia on täysin hiilidioksidivapaata.

Aitoenergia vastaa koko sopimuksen ajan maalämpöjärjestelmän toimivuudesta ja hyötysuhteesta. Yhtiö myös valvoo jatkuvasti maalämpölaitteiston toimintaa ja tarvittaessa huoltaa ja korjaa sen. Aitoenergian kokonaispalvelu tuo kiinteistösijoittajille huolettoman ja kustannustehokkaan tavan ottaa maalämpöä laajasti käyttöön.

Olemme innoissamme yhteistyön aloittamisesta Avaran kaltaisen edelläkävijän kanssa. Me uskomme, että maalämpöpalvelun myötä kiinteistöjen arvo kehittyy ja energiakustannukset saadaan hallintaanAitoenergian toimitusjohtaja Tuomas Humalajoki

Lisätietoja:

Tuomas Rantsi, liiketoimintajohtaja, Avara, tuomas.rantsi@avara.fi, p. 040 838 5276

Tuomas Humalajoki, toimitusjohtaja, Aitoenergia, tuomas.humalajoki@aitoenergia.fi, p. 050 571 4041

Aitoenergia lyhyesti:

Aitoenergian lämpöpalvelu varmistaa huolettoman ja turvallisen lämmöntuotannon sekä lämmityksen vakaan hinnan. Asiakas maksaa vain käyttämästään lämmöstä, Aitoenergia huolehtii kaikesta muusta. Maalämmöstä tuotettu lämpö on ympäristöystävällistä, huoletonta ja turvallista. Maalämpö mahdollistaa lämmön tuotannon hajauttamisen sekä ympäristöystävällisyyden. Maalämpöpalveluna tarkoittaa sitä, että Aitoenergia vastaa järjestelmän mitoituksesta, sen operoinnista ja huolloista. Maalämpö palveluna on sopimuskauden aikana halvempi ratkaisu kuin kaukolämpö. www.aitoenergia.fi

Avara lyhyesti:

Avara on Suomen johtava asuinkiinteistösijoitusten sijoitus- ja omaisuudenhoitoyhtiö, jonka johdettavana valtakunnallisesti on noin 1,2 miljardin euron arvoinen asuinkiinteistöomaisuus. Avara toimii arvostettuna, luotettavana ja vastuullisena strategisena kumppanina sijoittajille, jotka haluavat sijoittaa asuinkiinteistöihin Suomessa. www.avara.fi

Myynti

Valtteri Eilola

Valtteri kertoo kasvaneensa maalämmön parissa. Hänen erityisosaamistaan ovat elinkaaritoteutukset, joita Valtteri on toteuttanut yli 150 kiinteistöön. Valtteri painottaa mitoituksen lisäksi tärkeimpinä tekijöinä maalämpöjärjestelmän takuisiin, valvontaan, huoltoon ja laiteuusintoihin liittyviä asioita. Huoleton, tehokas ja puhdas energia on elinehto tyytyväiselle loppuasiakkaalle.

Miikka Peltokorpi

Joni on ollut toteuttamassa lämmitys- ja energiaratkaisuja satoihin suomalaisiin koteihin. Viime vuosina hän on vastannut oman rakennusliikkeensä toiminnasta toteuttaen laadukkaita ja yksilöllisiä koteja. Myyntityöhön Joni suhtautuu vakavasti, mutta pilke silmäkulmassa. Hän uskoo, että hyvä yhteistyö pohjaa osaamiseen, avoimeen kommunikaatioon ja asiakkaan tarpeiden huomioimiseen.

Tuomas Humalajoki

Tuomaksella on yli viidentoista vuoden kokemus vaativista palveluliiketoiminnan johtotehtävistä, esimerkiksi teollisuuden digitalisaatiohankkeista ja vihreän siirtymän liikennehankkeista Suomessa ja Baltiassa. Aitoenergiassa Tuomasta innostaa harvinaisen selkeä ”business case”. Todellinen win-win-win, niin asiakkaille, loppuasiakkaille kuin ympäristölle. Aitoenergia haluaa erottua osaavana ja loppuasiakkaasta välittävänä toimijana.

Valtteri Eilola

Valtteri kertoo kasvaneensa maalämmön parissa. Hänen erityisosaamistaan ovat elinkaaritoteutukset, joita Valtteri on toteuttanut yli 150 kiinteistöön. Valtteri painottaa mitoituksen lisäksi tärkeimpinä tekijöinä maalämpöjärjestelmän takuisiin, valvontaan, huoltoon ja laiteuusintoihin liittyviä asioita. Huoleton, tehokas ja puhdas energia on elinehto tyytyväiselle loppuasiakkaalle.