Avara syventää yhteistyötä Aitoenergian kanssa

Maalämpö palveluna tukee kustannustehokkuutta ja vähähiilistä asumista.

Avara ja Aitoenergia ovat sopineet maalämpöpalvelun toteuttamisesta kahdeksaan Jyväskylässä
sijaitsevaan kiinteistöön. Hanke vahvistaa Avaran ja Aitoenergian aiempaa tuloksellista yhteistyötä. Viime vuonna Aitoenergian maalämpöpalvelu otettiin käyttöön neljässä Avaran kiinteistössä pääkaupunkiseudulla.

”Olemme sitoutuneet asumisen ilmasto- ja ympäristökuormituksen sekä energiakustannusten
pienentämiseen. Maalämpö palveluna tukee taloudellisia ja ekologisia tavoitteitamme kestävällä ja vaikuttavalla tavalla. Olemme tyytyväisiä Aitoenergian kokonaisvaltaiseen ja vaivattomaan palveluun maalämmön käyttöönotosta läpi koko elinkaaren ”.

Avaran liiketoimintajohtaja Tuomas Rantsi

Avaran toiminta keskittyy isoihin kasvukeskuksiin, joissa laadukkaiden ja asukkaiden tarpeita
vastaavien vuokra-asuntojen tarve on suurin. Jyväskylän kohteissa kaukolämpö vaihdetaan
maalämpöön vuoden 2024 aikana. Aitoenergia vastaa kaikesta maalämpöpalvelun käyttöönottoon liittyvästä mukaan lukien asukastiedottamisen.

”Asukkaiden hyvinvointi ja tyytyväisyys ovat Avaralle ensisijaisen tärkeitä ja toimintamme
kulmakiviä. Tämän vuoksi olemme panostaneet merkittävästi asukasviestintään. Saamamme
positiivinen palaute aiemmasta maalämpöhankkeesta Aitoenergian kanssa vahvisti haluamme jatkaa yhteistyötä”.

Viveca Seppänen, Senior Asset Manager, Avara

Aitoenergian maalämpöpalvelu on uraauurtava tapa laajentaa maalämmön käyttöä. Se mahdollistaa maalämmön hyödyt kaikkien ulottuville – kustannustehokkaasti ja vaivattomasti. Aitoenergialla on Suomen kattavin kokemus maalämmön elinkaaren hallinnasta.

”Olemme hyvin iloisia Avaran päätöksestä syventää yhteistyötä Aitoenergian kanssa. Maalämpö
palveluna on järkevä vaihtoehto, myös kaupungeissa, joissa kaukolämmön hinta on edullinen”.

Aitoenergian toimitusjohtaja Tuomas Humalajoki

Lisätietoja:
Tuomas Rantsi, liiketoimintajohtaja, Avara, tuomas.rantsi@avara.fi, p. 040 838 5276
Tuomas Humalajoki, toimitusjohtaja, Aitoenergia, tuomas.humalajoki@aitoenergia.fi, p. 050 5714041

Avara on Suomen johtava asuinkiinteistösijoitusten sijoitus- ja omaisuudenhoitoyhtiö, jonka
johdettavana valtakunnallisesti on noin 1,2 miljardin euron arvoinen asuinkiinteistöomaisuus. Avara toimii arvostettuna, luotettavana ja vastuullisena strategisena kumppanina sijoittajille, jotka haluavat sijoittaa asuinkiinteistöihin Suomessa. Lisätiedot: www.avara.fi

Aitoenergian maalämpöpalvelu on uraauurtava tapa laajentaa maalämpöjärjestelmien käyttöä sekä hallita niiden elinkaari. Maalämpö on uusiutuva lämmönlähde, joka parantaa merkittävästi kiinteistön energiatehokkuutta. Maalämpöpalvelu on elinkaarikustannuksiltaan edullisin vaihtoehto. Maan lämpöä joka kotiin – kustannustehokkaasti ja vaivattomasti. www.aitoenergia.fi

Myynti

Valtteri Eilola

Valtteri kertoo kasvaneensa maalämmön parissa. Hänen erityisosaamistaan ovat elinkaaritoteutukset, joita Valtteri on toteuttanut yli 150 kiinteistöön. Valtteri painottaa mitoituksen lisäksi tärkeimpinä tekijöinä maalämpöjärjestelmän takuisiin, valvontaan, huoltoon ja laiteuusintoihin liittyviä asioita. Huoleton, tehokas ja puhdas energia on elinehto tyytyväiselle loppuasiakkaalle.

Miikka Peltokorpi

Joni on ollut toteuttamassa lämmitys- ja energiaratkaisuja satoihin suomalaisiin koteihin. Viime vuosina hän on vastannut oman rakennusliikkeensä toiminnasta toteuttaen laadukkaita ja yksilöllisiä koteja. Myyntityöhön Joni suhtautuu vakavasti, mutta pilke silmäkulmassa. Hän uskoo, että hyvä yhteistyö pohjaa osaamiseen, avoimeen kommunikaatioon ja asiakkaan tarpeiden huomioimiseen.

Tuomas Humalajoki

Tuomaksella on yli viidentoista vuoden kokemus vaativista palveluliiketoiminnan johtotehtävistä, esimerkiksi teollisuuden digitalisaatiohankkeista ja vihreän siirtymän liikennehankkeista Suomessa ja Baltiassa. Aitoenergiassa Tuomasta innostaa harvinaisen selkeä ”business case”. Todellinen win-win-win, niin asiakkaille, loppuasiakkaille kuin ympäristölle. Aitoenergia haluaa erottua osaavana ja loppuasiakkaasta välittävänä toimijana.

Valtteri Eilola

Valtteri kertoo kasvaneensa maalämmön parissa. Hänen erityisosaamistaan ovat elinkaaritoteutukset, joita Valtteri on toteuttanut yli 150 kiinteistöön. Valtteri painottaa mitoituksen lisäksi tärkeimpinä tekijöinä maalämpöjärjestelmän takuisiin, valvontaan, huoltoon ja laiteuusintoihin liittyviä asioita. Huoleton, tehokas ja puhdas energia on elinehto tyytyväiselle loppuasiakkaalle.